Olen viettänyt lapsuuteni katsellen jenkkielokuvia ja -sarjoja. Nuoruudessani kiinnostuksen kohteeni alkoivat muovautua urheiluun - lähinnä kehonrakennukseen ja pikajuoksuun - sekä rap-musiikkiin ja edelleen noihin elokuviin ja sarjoihin. Osaan edelleen ulkoa lähes kaikki The king of Queens- sarjan repliikit ja nauran edelleen sarjan vitseille vedet silmissä. Voisin siis sanoa, että amerikkalainen kulttuuri ja etenkin viihde ovat olleet elämässäni mukana lapsesta asti. Olen ihannoinut jenkkejä ja ajatellut, että voi kun tuonne pääsisi asumaan. Tai edes käymään. Ja niin pääsinkin, käymään. Kun kuulin tästä tarjouksesta, pari tuntia myöhemmin ostin jo lentoliput - tässä vaiheessa toistaiseksi tietämättömänä siitä, saisinko hyväksynnän kyseiseen harjoittelupaikkaan. Spontaanius ei ole vahvin osa-alueeni, joten tämän kaltainen nopea reagointi oli melko epäominaista minulle - ehkä tilaisuus oli vain liian iso ohittaa.
Suoritin kahden viikon harjoittelujakson Kaliforniassa Riekes Centerillä. Kyseinen paikka on eräänlainen kuntoutuskeskus, jossa kuntoutus tapahtuu liikunnan, taiteen ja luonnon voimia hyödyntäen. Toiminta on alkanut perustajan omista tarpeista ja fyysisestä kuntoutuksesta - tämän jälkeen hän alkoi vastaanottaa ihmisiä kotonaan ja pian tilanne olikin jo se, että tarvittiin suuremmat tilat kasvaneen kysynnän vuoksi. Samalla toimintaan alettiin tuoda urheilun lisäksi muitakin aspekteja, jotka olivat Riekes Centerin perustajalle Garylle tärkeitä elämässä; luonto, musiikki ja taide. Harjoittelun aikana pääsimme näkemään keskuksen toimintaa niin työntekijän kuin asiakkaankin näkökulmasta; osallistuimme eri toimintoihin toisinaan ohjaamalla ja toisinaan olemalla ohjattavina.
Riekes Centerillä kaikki toiminta perustuu ihmisten aitoon kohtaamiseen - ilman ennakkoluuloja tai odotuksia. Ihminen kohdataan aina ihmisenä, yksilönä, riippumatta menneisyydestä tai lähtökohdista. Kaikki ovat samanarvoisia ja asia, johon kiinnitetään huomiota on menneisyyden sijaan tulevaisuus; mitä juuri tuo kyseinen ihminen kokee tärkeäksi ja tavoittelemisen arvoiseksi. Tähän mielentilaan saimme tarkan perehdytyksen ennen Riekesille menoa, eikä syyttä - onhan se koko paikan kantavin voima ja tärkein sääntö.
Ulko-ovesta astuessani tunsin tuon tunnelman välittömästi - lämmin, tervetullut ja sydämellinen vastaanotto sai oloni tuntumaan kotoisaksi. Koko paikka edustaa minulle kaikkea sitä, mitä pidän elämässä tärkeänä. Sen perimmäiset ja tärkeimmät syyt ovat jotain, mikä on mielestäni pohja koko elämälle; ihmisten välinen kunnioitus, kohtaaminen ja rehellinen kommunikaatio. Sen tärkeämpiä asioita ei tässä maailmassa ole - vaikkakin näiden saavuttamiseen on vielä paljon matkaa. Kaikki eivät todellakaan ajattele meidän olevan tasa-arvoisia ja on järkyttävää, miten huonossa asemassa jotkut ihmiset ovat vielä vuonna 2019 rodun, sukupuolen, yhteiskunnallisen aseman tai esimerkiksi uskonnon vuoksi. Se on asia, jota en tule koskaan käsittämään. Katsoin lentomatkalla elokuvat Green book ja BlacKkKlansman. Itkin molemmissa - sen vuoksi miten asiat ovat olleet ja sen vuoksi miten ne ovat edelleen. Olen vahvasti sitä mieltä, että rasismi on vain ilmentymä tiedon puutteesta ja ennakkoluuloista. Tietämättömyys on helppoa korjata asenteella; usein negatiivisella sellaisella. Edellä mainitut asiat eivät määritä ketään ihmisenä, mutta silti ne ovat tekijöitä, joiden perusteella ihmiset luokitellaan ja heille lyödään tietynlainen leima otsaan. Paikka, jossa jokainen ihminen kohdataan yksilönä ja yhtä arvokkaana, on poikkeuksellisen hieno ja tarpeellinen paikka tässä maailmassa.
Se, että pääsin näkemään ja kokemaan tämän, muutti minua perusteellisesti. En voi selittää kokemustani täysin, enkä edes sitä, mitä Riekes Centerillä tapahtuu, mutta voin kertoa sen olevan jotain maagista. Ehkä se kertoo juuri tuon paikan poikkeuksellisuudesta - se on koettava itse ymmärtääkseen. Minulle vahvistui myös entistäkin paremmin se, mikä on oma roolini tässä maailmassa. Se on muihin ihmisiin vaikuttaminen - sitä kautta koen voivani vaikuttaa koko maailmaan, edes pieneltä osin. Jos voin läsnäolollani vaikuttaa positiivisesti jonkun ihmisen kokemukseen maailmasta, elämästä tai itsestään, olen arvokkaimmassa työssä jota voin tehdä. Ja mikä parasta, se ei tunnu työltä - se tuntuu tarkoitukselta. Joten kun lähdin tuolta ja kuulin Garyn sanat siitä, kuinka olen koska vain tervetullut takaisin, tiesin että olen onnistunut. Olen onnistunut siinä missä koen olevani parhaimmillani - ihmisten kanssa kommunikoidessa.
Opiskeluaikani on tarjonnut minulle aivan mielettömiä mahdollisuuksia oppia uutta, nähdä maailmaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Olen ylpeä siitä, että olen rohkeasti tarttunut näihin tilaisuuksiin. Niiden myötä elämäni ei ole muuttunut helpoksi kaikilta osin, sillä nuo kokemukset ovat muokanneet minua ihmisenä - sitä, mitä haluan. Ennen niin selkeän mielikuvan lisäksi on tullut uusia mahdollisuuksia, sellaisia joiden olemassa olosta en tiennyt ennen. Aika näyttää mihin ne johtavat, mutta en voisi olla onnellisempi näistä kokemuksista. Olen oppinut viimeisen vuoden aikana maailmasta ja sen ihmisistä enemmän kuin koko elämäni aikana. Olen nähnyt erilaisia kulttuureita, yhteiskuntia ja tapoja elää. Olen tavannut ihmisiä eri lähtökohdista, maista ja erilaisin mielipitein. Nämä kokemukset ovat ainoastaan vahvistaneet ajatuksiani siitä, että erilaisuus on rikkaus ja se kiehtoo minua. Haluan ymmärtää miksi ihmiset ajattelevat kuten ajattelevat - se on suurinta oppia ympäröivästä maailmasta. Käsitykseni menestyksestä on muuttunut, kun olen tutkinut mikä minulle todella on tärkeää elämässä. Kun teimme presentaatiota, yksi lause jäi mieleeni ja se tiivistää ajatukseni menestyksestä: "Happiness is the highest level of success". Uskalletaan siis tehdä asioita, jotka tekevät meidät aidosti onnellisiksi ja poiketaan rohkeasti yleisesti oikeana pidetyltä polulta, jos se ei sovi juuri meille. Kukaan muu kun ei voi määrittää, mitä onni tarkoittaa juuri sinulle.
Tämä kokemus kokonaisuutena oli jälleen sellainen, joka kulkee kanssani loppuelämän ja jolla oli vaikutus siihen millainen olen ihmisenä. Reissussa oli niin monia kohokohtia, että tuntuu vaikealta kirjata niitä ylös. Näihin lukeutuu Riekesin lisäksi Stanfordin yliopiston, Piilaakson ja San Franciscon näkeminen. Kuvien muodossa saa kuitenkin parhaan mielikuvan siitä, millaisia asioita tuli nähtyä ja koettua. Mainitsemisen arvoisena kuitenkin se, että reissussa löysin uuden tärkeän ystävän. Ja tämän ystävän toin mukanani Suomesta. Kun jaat saman sängyn jonkun kanssa kahden viikon ajan, on oletettavaa, että jaatte jotain muutakin. En kuitenkaan olisi uskonut, että tämän tytön kanssa jaetaan niin paljon; samankaltaisia kokemuksia, arvoja, pelkoja ja ajatusmaailmaa. Olen ikuisesti onnellinen, että sain jakaa tämän kokemuksen kanssasi Nuppu! Vatsalihakset tuli treenattua kyllä päivittäin, sen verran naurua riitti. Jossain kohtaa alkoi tuntua, että onko mahdollista että vanhempamme kantavat suurta salaisuutta ja olemmekin siskoksia. No, emme ole mutta kannatti kuitenkin varmistaa! Sen kuitenkin tiedän, että tämä ystävyys ei jäänyt Kaliforniaan, vaan sain sen onnekseni mukanani Suomeen<3
Ps. Osa kuvista on otettu kännykällä, koska kamera ei todellakaan kulkenut mukana jatkuvasti. Pahoittelut siis epätasaisesta laadusta!
- Marianne
Kommentit
Lähetä kommentti