Suomi. Maa, jossa on neljä kaunista vuodenaikaa (tai ainakin kolme ja syksy) ja upea luonto, jonka raikasta ilmaa hengittää. Maa, jossa mennään porukalla kuumaan huoneeseen istumaan alasti ja hakataan toisiaan yhteen sidotuilla koivun oksilla. Talvella pyöritään lisäksi lumihangessa tai kipaistaan jääkylmässä vedessä löylyjen välissä. Se on laatuaikaa. Tähän laatuaikaan kuuluu myös kaukana sivistyksessä olevassa mökkerössä istuminen ja rentoutuminen - joko yksin tai yhdessä. Yhteiskunta, jossa kaikilla on lähtökohtaisesti yhtäläiset mahdollisuudet tehdä haluamiaan asioita ja jopa saada niihin tukea valtiolta. Yhteiskunta, jonka jäsenistä pyritään pitämään huolta viimeiseen asti. Miltä Suomi näyttää, kun on asunut jonkun aikaa toisessa maassa?
Olen aina pitänyt Suomea lähestulkoon paratiisina - vaikka ilmasto pistää usein kansamme lempisanan perkeleen lentämään, niin valtaosa asioista on todella hyvin. Jopa niin hyvin, että sen lisäksi ettemme aina ymmärrä sitä itse, muiden on todella vaikeaa ymmärtää miten jotkin asiat voivat olla mahdollisia maassamme. Jopa muille eurooppalaisille osa niistä ovat utopiaa, puhumattakaan kehittymättömistä maista, joissa edes välttämättömimmät elämän elinehdot eivät ole itsestäänselvyyksiä. Maksuton korkeatasoinen koulutus, palkallinen äitiysvapaa, huipputasoinen terveydenhuolto ja lukemattomat muut asiat ovat monelle vaikeita sulattaa. Ja mitä me suomalaiset teemme? Usein etsimme epäkohtia, valitettavasti. Olemmeko tottuneet niin hyvään, ettemme a) osaa enää arvostaa sitä ja/tai b) ymmärrä omia mahdollisuuksiamme. Ongelman osoittaminen on aina helpompaa kuin ratkaisun esittäminen - valitettavasti se ei useinkaan vain johda mihinkään positiiviseen. Tai ylipäätään mihinkään.
Olen asunut kolme kuukautta Iso-Britanniassa ja sinä aikana olen ehtinyt huomata monia eroja näiden kahden maan välillä - molemmissa on ehdottomasti omat hyvät puolensa ja toisaalta kehittämiskohteensa. Suurin tutkimuskohteeni on luonnollisesti koulutus, koska olen täällä suorittamassa opintoja. Kun sanon täällä, että Suomessa meillä on maksuton koulutus, koen lähes häpeää. Tämä siksi, että se on niin suuri etuoikeus. Kun lisään päälle, että Suomen valtio tukee kouluttautumista rahallisesti, reaktiot tuntuvat siltä kuin olisin kertonut vitsin. Vähintä mitä voin tehdä on siis arvostaa tätä ja kertoa sen kunnioitusta osoittaen - käytänhän tällä hetkellä juuri tätä suomalaisuuteni myötä tullutta etuoikeutta hyväkseni. Syy sille, miksi käytän sanaa maksuton sanan ilmainen sijaan on se, että mikään tässä maailmassa ei ole ilmaista. Muistan kerran kuulleeni saman lauseen kauppajonossa 5-vuotiaan tytön suusta isälleen. Tuo lapsi on kartalla ja kyseisen oppitunnin jälkeen oli isäkin. Suomalainen koulutus ei ole ilmaista, sillä se maksetaan verorahoista, joita yhteiskunnan pyörittäjät eli massiiviselta osin pienet ja keskisuuret yritykset sekä toki näiden lisäksi palkansaajat maksavat. Työnteko mahdollistaa opiskelun ja toivon mukaan kiertokulku on oikeanlainen - kouluttautumisen jälkeen ihmiset siirtyvät työelämään ja näin ollen he siirtyvät yhteiskunnan varojen kuluttajista niiden luojiksi.
Iso-Britanniassa koulutus ei ole maksutonta, se maksaa tällä kyseisellä kurssilla £9000 lukuvuodessa. Ihmiset maksavat koulutuksesta, koska he luottavat tulevaisuutensa näyttävän paremmalta korkeakoulututkinnon avaamien mahdollisuuksien myötä. Samasta syystä me Suomessa suurelta osin rahoitamme opintomme opintolainalla. Luotamme, että valmistuttuamme pääsemme tilanteeseen, jossa pystymme maksamaan tuon takaisin. Tai itse asiassa emme rahoita opintojamme (koska yleisesti ne eivät maksa), vaan elämäämme opintojemme aikana - jotta voisimme keskittyä sen hetkiseen täysipäiväiseen työhömme ja valmistua ajoissa. Suomalainen koulutus on todella korkeatasoista - tässä koulutusohjelmassa ero Iso-Britanniaan verrattuna on selvästi huomattavissa. Tiimiopintojen puolesta olemme aika paljon edellä ja tämä pitää nähdä positiivisena asiana; voimme tuoda oppiamme maastamme muualle. Koulutusvienti ja valmentaminen tulevat olemaan yhä suurempi osa tulevaisuutta ja itselleni on vahvistunut entistä enemmän, että se on ala jossa haluan olla mukana.
En ole naiivi ja ymmärrän, että Suomessa kuten kaikissa muissakin yhteiskunnissa on kehittämiskohteita. Näistä voisi mainita ohimennen esimerkiksi muutamat lakiasiat (tuomiot), joiltain osin verotuksen, toisinaan tarpeettoman byrokratian ja yleisen usein valitettavan negatiivisen suhtautumisen muiden onnistumisiin. Nämä ovat asioita, jotka saattavat olla muualla paremmin - ainakin jälkimmäisin on huomattavissa täällä. Ilmapiiri Iso-Britanniassa on lämmin, positiivinen ja kunnioittava. Vanhempia ihmisiä arvostetaan, ihmisiä tervehditään tuntematta ja apua tarjotaan sitä tarvitsevalle - ilman odotuksia hyötyä tästä itse. Ihmisten halutaan onnistuvan ja olevan onnellisia. Muiden menestystä ei (poikkeuksia lukuun ottamatta) nähdä omana menetyksenä, vaan mieluummin inspiraationa. Tästä haluaisin meille ripauksen Suomeen; kateus on yksi tappavimmista tunteista sekä sen kantajalle että vastaanottajalle. Se on usein vain muistutus siitä, mitä ei itse ole syystä tai toisesta saanut aikaiseksi ja tämä ikävä epäonnistumisen ja turhautumisen energia siirretään toiseen henkilöön kateutena. Väitän, että kukaan ei tee menestymisellään mitään, jos karkottaa olemuksellaan kaikki ihmiset ympäriltään. Lopulta millään sanoilla ei ole merkitystä, jos teot puhuvat eri kieltä. Ihmiset muistavat ensisijaisesti mitä sait heidät tuntemaan, eivät sitä mitä teit.
Ps. Vaikka kirjoitus kertoi Suomesta, niin kuvat ovat niin ikään kauniista Iso-Britanniasta, koska täällä edelleen majailen :)
Kommentit
Lähetä kommentti