Oletko ekstrovertti vai introvertti? Saatko energiaa muiden ihmisten seurasta vai latautuvatko akkusi parhaiten yksin ollessasi? Tämän kaltaiset kysymykset ovat olleet itselleni aiemmin melko selkeitä; saan muilta energiaa, mutta tarvitsen myös omaa aikaa. En kategorioisi itseäni siis kumpaankaan, sillä nämä tarpeet muuttuvat myös olosuhteiden mukaan. Ja nyt kun arkiolosuhteeni ovat muuttuneet täysin, olen huomannut tarvitsevani entistäkin enemmän aikaa, jolloin olla sosiaalisesti offline. Enkä tarkoita sosiaalista mediaa, vaan ihan kasvotusten tapahtuvaa kommunikaatiota ihmisten kanssa.
Jaan Suomessa kotini toisen ihmisen kanssa, mutta kiitos puolisoni yrittäjäarjen, minulla on paljon aikaa olla myös itsekseni kodissamme - toiselle osapuolelle tätä hienoutta ei niin usein siunaannu, vaan hän saakin kyseenalaisen kunnian nauttia mielettömästä seurastani lähes aina kotona ollessaan. Voin vaan kuvitella kuinka vaikeaa on kestää ilman supliikkia tilannekomiikkaani kolme kuukautta - vaikeampaa lienee vain vaatimattoman olemukseni puuttuminen kodistamme. Itse jaan tällä hetkellä asunnon kahden, usein kolmen ihmisen kanssa, joten arki näyttää todella erilaiselta täällä. Miten olen asiaan sopeutunut?
Olen todella tarkka omassa kodissani lähes kaikesta.. en kuitenkaan sanoisi neuroottisen tarkka. Tykkään siisteydestä ja erityisesti järjestyksestä, sillä vaatekasat tai tiskipöydällä lojuvat tiskit saisivat minut tuntemaan koko elämäni olevan kaaoksessa. Saatan kotonani toteuttaa myös sääntöä "Älä kulje paljain varpain parketilla, ettei tule varpaanjälkiä" - neuroottinen? Eeei. Tarkka? Kyllä. Nyt en kuitenkaan ole omassa kodissani, enkä voi muuttaa muiden ihmisten tapaa elää. Joudun siis sopeutumaan. Se, että joku ei heti tyhjennä tiski- tai pyykkikonetta sen käytyä tai pyyhi keittiötasoja leivän murentelun jälkeen, ei olekaan vain minun asiani. Olen oppinut, että on mahdollisuus myös olla piittaamatta - ei ole muuten ollut ihan helppo asia. Uskon kuitenkin asiaa helpottavan juurikin sen tosiasian, että tämä ei ole oma kotini, jossa vallitsee järjestyksen ja villasukkahiippailun säännöt - tämä on väliaikainen asuntoni omilla säännöillään. Niitä sääntöjä minä en keksi, vaan noudatan.
Miten on paljon tarvitsemani oman aikani laita huoneessa, jossa seinät ovat paperia, eikä ovissa ole lukkoja? Lähes olematonta, ellei oma aikani tarkoita hengityksen pidättämistä lootusasennossa - jos haluan, ettei jokainen muukin talossa tiedä mitä teen. Oma aika tarkoittaa täällä asunnolta pois lähtemistä, lenkkeilyä, kaupungissa kiertelyä ja puistoissa istumista. Toisaalta se on hyvä, sillä siellähän ne kokemukset kerääntyvät, eivätkä täällä neljän seinän sisällä istuessa. Älkääkä käsittäkö väärin - on mukavaa, että on ihmisiä ympärillä. Toisaalta on myös todella mukavaa, kun niitä on ympärillä, mutta minun ei tarvitse jutella yhdenkään kanssa. Varmasti sellaisen hetken saatuani olen jälleen huomattavasti parempaa juttuseuraa jollekin. On myös tärkeää avoimesti puhua tunteistaan, jotta toisilla on mahdollisuus ymmärtää millainen ihminen olet ja millaisia tarpeita sinulla on. Salapoliisileikki ei ole tässä kenenkään etu, vaan helpointa on jälleen kerran avata suu - helpottaa kaikkien elämää, kun ymmärtää erilaisten ihmisten tavat ja tarpeet ja pyrkii kunnioittamaan niitä.
On myös fakta, että jotkin tilanteet ja ihmiset vievät meistä enemmän energiaa kuin antavat. Täällä suuri energiasyöppö on ihan se tosiasia, että kaikki kommunikointi tulee tehdä itselle vieraalla kielellä. Se vaatii yllättävän paljon ajatustyötä ja erityisesti kuunteluosuus on energiaa vievää. On kuitenkin palkitsevaa huomata oma kehityksensä tässä asiassa ja jo tässä vaiheessa tavoitteeni on saavutettu; englannin kielen käyttöön ei ole kynnystä, koska siitä on tullut normaali tapa. Vastapainoksi on kuitenkin ihanaa lähteä vain tarkkailemaan ympäristöä ja sen ihmisiä kahvikupposen ääreen, ilman tarvetta saavuttaa yhtään mitään.
On täysin eri asia olla yksin kuin yksinäinen. Ero on omassa kokemuksessa - kokeeko yksin olemisen olevan raskasta, jopa ahdistavaa vai nauttiiko siitä, että on itsekseen vain omia tarpeitaan kuunnellen. Kyse on myös siitä, onko yksin olo oma valinta. Itse kuulun jälkimmäiseen; nautin siitä, että saan olla yksin ja rohkeasti kokeilla asioita itsekseni, omien aikataulujeni ja mielitekojeni mukaan - koen sen olevan tärkeää myös vaihtoaikani kokemusten kannalta. Ihmiset tuppaavat kasvamaan tehdessään jotain heille ei niin ominaista, kuten käydessään yksin ravintolassa, kysyessään tuntemattomalta reittiohjeita tai muuten asettaessaan itsensä tilanteeseen, jossa ei täysin tiedä kuinka tulisi käyttäytyä. Niin sitä opitaan. Muiden ihmisten kanssa ollessa on aina mahdollista antaa jonkun toisen hoitaa ikävät ja jännittävät tilanteet, mutta silloin myös niistä karttunut oppi karttuu tälle toiselle osapuolelle. Rohkeus ei olekaan sitä, ettei kokisi pelkoa - vaan sitä, että toimii pelosta huolimatta. Se ei siis ole sisäänrakennettu ominaisuus, vaan valinta.
Vaihtoaikani lähenee puoliväliä ja vielä on paljon koettavaa ja opittavaa. En kokisi olevani vielä valmis lähtemään pois, vaikka kaikkia läheisiä onkin ikävä. Haluan vielä imeä itseeni mahdollisimman paljon oppia ja kokemuksia ennen Suomeen paluuta. Mutta kun se aika koittaa niin voi veljet - kaksi lukollista vessaa, rauhalliset aamut itsekseni, puhtaat ulkokengillä koskemattomat lattiat ja sauna - odotan teitä niin. Ihmisistä puhumattakaan. Kotiin terveisiä, että siellä päässä säännöt pätevät tälläkin aikaa - suihkun jälkeen villasukat jalkaan ennen parketille astumista. Pus <3
Ps. Sain eilen tietää, että olen koko ajan käyttänyt kotiosoitteenani vuokranisäntäni pankin osoitetta...... Te, jotka olette joskus sanoneet minua fiksuksi, lukekaa tuo vielä uudelleen. Onneksi valmistun tradenomiksi vasta 2019, vielä on koulutukselle akuuttia tarvetta.
- Marianne
Kommentit
Lähetä kommentti