Kun ajattelin lähtöä Bristoliin, mielessäni pyöri monia kysymyksiä: kuinka pystyn jättämään kotini ja rakkaani, löydänkö helposti haluamaani ruokaa, millaisia paikalliset ihmiset ovat, miten englantini sujuu sekä millaiset asuntoni ja vuokraisäntäni tulevat olemaan. Pohdin paljon myös millaista koulu ja siihen liittyvät ihmiset ovat - tämä tosin selviää vasta tulevalla viikolla, sillä ensimmäinen koulupäivä on maanantaina. Aiempiin kysymyksiin olen kuitenkin tämän kuluneen viikon aikana saanut vastaukset.
En aio valehdella lähtöpäivästä - se oli VAIKEA. Itketti joka askeleella kulkiessani Helsinki-Vantaalle vievää junaa kohti. Tuntui, että olen sanomassa hyvästejä elämäni tärkeimmälle ihmiselle ja omani lisäksi huolin myös hänen pärjäämisestään. Totuushan on tietenkin, ettei kyseessä ollut hyvästit, mutta kyllä tuo tilanne siitä huolimatta oli sydäntä raastava. Pikkuhiljaa nuo surun ja ikävän tunteet väistyivät kuitenkin pahimmilta osin ja odottavaisuus pääsi esiin. Tästä alkaisi aivan uusi matka elämässäni ja tiedän, että olosuhteet, joihin tulen palaamaan, eivät ole koskaan korvattavissa. Nyt on siis aika nauttia tästä väliaikaisesta elämäntilanteesta.
Ruoka-asia osoittautui turhaksi huoleksi jo Lontoon lentokentällä; en nimittäin koskaan ole nähnyt niin paljon terveellisiä valmisruoka-annoksia. Siitä sokaistuneena lähtikin annos matkaan ja reissu jatkui bussilla kohti Bristolia. Pysäkillä olikin vastassa vuokraisäntämme, jonka luona asumme nämä reilut kolme kuukautta ja viimeistään siinä vaiheessa kaikki huoleni katosivat - hän oli huomaavainen, hauska, hyvällä musiikkimaulla varustettu nuori herrasmies, jonka kanssa juttu alkoi luistaa heti. Vaihto suomesta englantiin kävi siis nopeasti ja jopa onnistui ilman sen kummempia jännityksiä - vähän väistämätöntähän tuo taisi olla, jotta tulemme ymmärretyiksi puolin ja toisin. Vuokraisäntämme Leon oli varannut tuon sunnuntaipäivän täysin meidän viihdyttämiseemme (paino sanalla viihdyttämiseen), joten näimme parin tunnin ajelun aikana jo suurimman osan Bristolin tunnetuimmista paikoista. Valitettavasti näistä valtaosa meni heti ohi kaikessa siinä häkellyksessä. Onneksi on aikaa mennä uudelleen.
Asunnolle päästessämme yllätyin vielä positiivisesti, sillä a) asunto oli olemassa (ei mikään itsestäänselvyys) ja b) se oli vielä kotoisampi kuin mitä olin kuvista päätellyt. Siisteystaso on toki erilaista kuin Suomessa, sisällä pidetään kenkiä ja suihkut eivät ole varsinaisesti uusinta uutta, mutta täällä pärjää vallan mainiosti tämän ajan. Omassa huoneessaan saa olla rauhassa ja vaikka seinät ovatkin kuin paperia, voi oven sulkea omaa tilaa kaivatessaan. Yhteiset tilat ovat mukavat ja iltoja onkin tullut vietettyä koko porukalla telkkaria katsoen tai visailuja harrastaen - Leon tykkää haastaa meitä kyselemällä kaikenlaista ja mikäpä sen parempi tapa opetella englantia! Kun ekan kerran kuulet, että vessassa on kaksi yöbuffaloa koiperhosen sijaan, tiedät että vika oli omassa kuullun ymmärtämisessäsi. Brittiaksentti hämää tällaista amerikkalaista (vuokraisäntäni kutsuu minua amerikkalaiseksi) joskus toden teolla. Onneksi huumori on tärkein elämänasenteeni ja se on kansainvälistä. Jännitin myös alkuun sitä, miten saan oman persoonani tuotua esiin vieraalla kielellä, mutta ilmeisesti olen onnistunut tehtävässäni, koska Leon sanoi yhtenä iltana että voisi kuunnella juttujani loputtomiin. Vaihtoehtohan on, että ne ovat virheiden vuoksi viihdyttäviä, mutta valitsen ajatella olevani tarkoituksella hauska.
Leonin lisäksi kaikki paikalliset, joiden kanssa olen vaihtanut edes muutaman sanan - kaupan työntekijät, kahviloiden henkilökunta, satunnaiset sanat vaihtavat ohikulkijat, hymyilevät vastaantulijat - ovat UPEITA. En ole matkustellessani ikinä törmännyt niin sympaattisiin ja aidosti herttaisiin ihmisiin kuin mitä täällä on. Katukuvassa on paljon perheitä, lapsia leikkimässä, koiria juoksemassa vapaana ja ihmisiä lenkkeilemässä - viihtyvyyden kannalta nämä ovat todella merkittäviä asioita itselleni. Kaupunki on myös kaunis ja turvallinen - voin helposti nähdä itseni kävelemässä yksin kaduilla tai nauttimassa kahvia lähikuppilassa. Tsekkasin myös jo yliopiston liikuntatarjonnan ja se vaikuttaa todella hyvältä! Odotankin, että saan oikean arjen rullaamaan, sillä nautin rutiineista. Yliopiston alkaminen tarkoittaa myös uusiin ihmisiin tutustumista ja heidän kanssaan ajan viettämistä, jotta en jämähdä tänne kotinurkkiin liiaksi. Keskustaan pääsee asuinalueeltamme bussilla reilussa puolessa tunnissa ja siellä onkin upeaa nähtävää vaikka millä mitalla. Jonkun päivän aionkin viettää ollen todellinen oman elämäni Carrie Bradshaw - keskustassa kierrellen, kahviloissa nautiskellen ja taidegallerioita koluten. Hymyilen ihmisille ja ajattelen, että hei kyllähän tämä elämä on aika jees.
Vaikka koti-ikävä on tietenkin läsnä, niin koen silti vahvasti tämän olevan paras mahdollinen paikka itselleni vaihto-opiskelun suorittamiseen. Fiilikset ovat lähdön järkytyksen jälkeen jo paljon paremmat ja todella odottavaiset. Koulu starttaa huomenna ja oikea arki alkaa - tähän mennessä on ollut lähinnä kunnon turrefiilis, kun on pyörinyt silmät tuuman päästä ulkona pitkin katuja. Ajan on kuitenkin saanut hyvin kulumaan tekemällä kaikkea merkittävän tärkeää. Niinpä sen sijaan, että olisin valmistautunut koulun alkuun järkevin keinoin, olen googlannut houkuttelevimpia brunssipaikkoja, tehnyt kasvohoidon, hankkinut aivan liian paljon ruokaa kaappeihin ja kolunnut Primarkin läpi kädet täynnä ostoksia, kahdesti. Eipä ihme, että arjen alkua odottaa - ei tällaista elämäntyyliä olisi kauan varaa ylläpitääkään. Eilen kävimme Jennin kanssa testaamassa jo Suomessa löytämäni lounas- ja brunssipaikan keskustassa nimeltä Beets 'n Roots. Se sai minut viimeistään rakastumaan tähän kaupunkiin. Voin sanoa varmaksi, että naamani tulee hyvin pian siellä tutuksi. Tästä ei tarvitse sen enempää kertoa, sillä kuvat puhuvat puolestaan.
Varoitus: Saattaa aiheuttaa akuuttia tarvetta lähteä herkuttelemaan brunssin merkeissä. Olkaa hyvät!
- Marianne
Kommentit
Lähetä kommentti