FoMO - mistä todellisuudessa jäämme paitsi?

Maailma on käynnissä koko ajan, eikä New York ole enää ainoa kaupunki, joka ei nuku koskaan. Aina on saatavilla informaatiota, virikkeitä, luettavaa, katsottavaa ja ihmeteltävää. Kuvia, joita nähdä, keskusteluita, joihin osallistua ja hauskoja meemejä, jotka on yritettävä ymmärtää ennen kuin joku joutuu ne selittämään. Vitsi nimittäin aika lailla kuolee siinä vaiheessa, kun sen joutuu toiselle selittämään. True story. Viime vuosina olemme menneet yhä enemmän jatkuvasti pyörimässä olevaa maailmaa kohti ja se on tuonut mukanaan ikäviäkin sivutuotteita. Näistä itseäni koskettaa eniten jatkuva tavoitettavissa oleminen (tai ihmisten olettamus siitä, että näin tulisi olla) sekä se, että elämä on muualla kuin tässä ja nyt. Se on Instagram-kuvissa, tykkäyksissä, seuraajissa - muiden elämien katselemisessa. Tietyssä määrinhän tämä on oikein oivaa nykyajan hienoutta, enkä väitä etteikö itseäni kiinnostaisi sekä jakaa omaa elämääni että seurata muiden elämiä sosiaalisessa mediassa. Mutta missä menee raja?

Muistan viime syksynä, kun sain kotona sanomista jatkuvasta luurissa roikkumisestani ja aloin kiinnittää siihen enemmän huomiota. Näen avopuolisoani muutaman tunnin päivässä ja käytän sen puhelimen pläräilyyn. Viimeinen niitti oli kuitenkin se, kun olin ystäväni kanssa syömässä ja vastasin saapuneisiin WhatsApp-viesteihin ja missasin ystäväni minulle puhumat asiat. Hän sanoi, etten kuullut mitä hän juuri sanoi, koska kirjoitin viestiä. Siis aivan kamalaa! Tuollaisella käytökselläni osoitan selvää epäkunnioitusta ystävääni kohtaan, joka on edessäni aivan tässä hetkessä, elävänä olentona ja antaa kaikkein tärkeintä voimavaraansa eli aikaansa minulle. Ja miten käytän sen? Näppäilemällä nasevaa vastausta ryhmäkeskusteluun nauruemojien toivossa. Voi luoja. Vuolaiden pahoittelujen ja häpeän tunteen kautta tästä muodostui kuitenkin ratkaiseva käännekohta käyttäytymisessäni ja se ajoi myös seuraamaan muiden käytöstä vastaavissa sosiaalisissa tilanteissa.

FoMO eli Fear of Missing Out tarkoittaa pelkoa siitä, että jää jatkuvasti jostain paitsi. Ympärillä tapahtuu niin paljon, että on olemassa jatkuva pelkotila siitä, että jossain on meneillään hyvä keskustelu tai muut ihmiset tekevät jossain muualla jotain palkitsevampaa kuin minä nyt. Uskon, että tämä mahtava 2010-luvun diagnoosi ajaa meitä tekemään miljoonaa asiaa samaan aikaan. Emme voi keskittyä yhteen, koska silloinhan jäämme jostain toisesta, jopa kolmannesta, paitsi? Vai mistä todella jäämmekään paitsi näin tehdessämme? Jos olemme ihmisten seurassa viettämässä aikaa, onko siinä hetkessä todella Instagramissa tai missään muualla virtuaalimaailmassa jotain minkä vuoksi huomio tulisi keskittää sinne näiden live-ihmisten sijaan? Tai jos olemme lenkillä, olisiko mahdollista vain nauttia kehonsa liikuttamisesta ja ympäröivästä luonnosta ilman muita virikkeitä? Omalla kohdallani uskon, että pääsen varmasti jäljille kaikista ruoka-, jooga-, fitness-, loma-, ja harrastuskuvista myös muiden aktiviteettieni jälkeen. Mutta voinko saada tässä hetkessä ystävieni tai perheeni seurassa jotain sellaista mitä kukaan tai mikään muu ei pysty tarjoamaan? Tai voiko lenkki olla rentouttavampi ilman, että näppäilee samalla luuria? Kyllä, aivan varmasti. Valinnan suhteen ei siis pitäisi tulla vaikeuksia. Uskon vakaasti siihen, että ihmiset olisivat onnellisempia keskittyessään täysin kuluvaan hetkeen miettimättä mitä muut tekevät juuri samalla hetkellä tai mitä itse on aikeissa tehdä myöhemmin.

Minulla on muutama ystävä, jotka eivät käytä somea aktiivisesti, edes muiden elämän seuraamiseen (Fakta: ne ketkä eivät ole somessa itse aktiivisia, stalkkaavat kyllä muita huolella). Olen tästä jotenkin todella onnellinen. Siis siitä, että sellaisiakin ihmisiä vielä on! He syövät ruokansa ottamatta siitä ensin kuvaa, tapaavat ystäviään ja ovat läsnä ja kirsikkana kakun päällä; urheilevat todistetusti, vaikka eivät kerro siitä somessa! Huh, luulin ettei sellaista asiaa enää olekaan. He pyytävät anteeksi, jos joutuvat muiden seurassa vastaamaan puheluun. He ovat kiinnostuneita sinusta ja osoittavat sen olemalla tässä hetkessä, avoimina ja tarkkoina, keskustelijoina. He saattavat hukata puhelimensa, koska eivät ole käyttäneet sitä tuntikausiin. Soittamallahan tuo sitten löytyy, kun tarve on. Timantteja, joista itsellä on paljon opittavaa.

Kännykkä on kuin nykyihmisen turvariepu. Siihen voi kääntyä joka hetki, kun ei keksi mitä juuri tällä sekunnilla tekisi. Siihen voi uppoutua välttääkseen katsekontaktin tuntemattomien kanssa julkisella paikalla ja sen seuraan voi mennä, kun juuri nyt ei keksi puhuttavaa ihmisten kanssa. Tuntuu, että emme enää osaa olla "sosiaalisesti kiusaantuneita" - tiedättekö sen pienen tunteen, joka hiipii pintaan kun tulee lyhyt hiljainen hetki tai kun tuntematon istuu viereesi juuri niin lähelle, että olisi lähes välttämätöntä sanoa jotakin. Sen sijaan, että yrittäisimme päästä tuosta kiusallisesta (muutamien sekuntien) hetkestä pois esimerkiksi tervehtimällä tai vaihtamalla pari sanaa, alamme selata Instagram-feediä ja naureskella samoja meemejä, jotka olemme nyt nähneet 13 kertaa ja ymmärtäneetkin jo 12. Vieressämme istuva tuntematon ihminen ei onneksi tätä tiedä, joten turvallinen kanssakäymisemme sosiaalisen median kanssa saa jatkua. Jälleen yksi aito ihmiskontakti vältetty, jes.

Pointtini on se, että jos FoMO:ssa pelätään paitsi jäämistä, niin pelottavin asia, josta voimme jäädä paitsi on tämä hetki. Elävä elämä, joka tapahtuu tässä ja nyt. Se ei odota filtterin valintaa tai sopivan kuvatekstin kirjoittamista, se on aistittavissa joka hetki. Aamukahvin tunnelma, heräävän luonnon tuoksu, naurut ystävien ja perheen seurassa, herkullinen ruoka, uusien paikkojen näkeminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Kun keskittyy olemaan läsnä, niin maailma on aika pirun hieno paikka olla. Lisäksi sen päällä olevat ihmiset ovat melko upeita ja heidän kanssaan keskusteleminen on avartavaa. Sosiaalinen media on tuonut hienoja mahdollisuuksia niin vapaa-ajan viettoon kuin työllistymiseen ja sillä on varmasti pysyvä paikka ihmisten päivittäisessä elämässä. Sen paikan voi kuitenkin onneksi itse määritellä. Ja hei, tämä meidän maailmamme on vielä hienompi ihan ilman filttereitä tai ruudun läpi katsomista. Nautitaan siitä <3

- Marianne