Jos saisin muodostaa päiväni juuri kuten itse haluan, millainen se olisi ja mitä tekisin? Tämä lause on yleinen kaikenlaisessa self help-kirjallisuudessa, kun tavoitteena on miettiä omaa arvomaailmaa ja tulevaisuuden suuntaa. Olen itsekin käyttänyt tämän kaltaisia kysymyksiä paljon pohtiessani mikä minulle on kaikkein tärkeintä ja mitkä asiat jäisivät elämääni, jos ei tarvitsisi miettiä asioita esimerkiksi toimeentulon kannalta. En suostu hyväksymään ajatusmaailmaa, jossa suuri osa elämästä pitää antaa jollekin asialle ainoastaan siitä syystä, että tulee taloudellisesti toimeen. Arjesta, joka muodostuu stressaavaksi jo sunnuntai-iltana, kun alkaa ajatellakin tulevaa viikkoa ja kaikkia niitä tunteja, jotka viettää vastahakoisesti ja kotiinpääsyä odottaen. Tämä on valitettava todellisuus edelleen niin monelle, vaikka miettiessämme etuoikeutettua asemaamme syntyperämme ja asuinpaikkamme perusteella meillä tulisi olla mahdollisuudet juuri siihen mistä unelmoimme. Ja niinhän meillä onkin, mutta kun on myös pelko. Pelko muutoksesta, epäonnistumisesta, itsensä likoon laittamisesta ja muiden mielipiteistä. Jos sinulla olisi ilman näitä mahdollisuus kokeilla mitä vain, jättäisitkö kokeilematta? Ja jos todella mietit niiden kanssakin, ovatko nuo edellä mainitut asiat todella sen arvoisia, ettei omasta elämästä kannattaisi rakentaa juuri sellaista, mitä haluaa elää joka päivä - ei vain viikonloppuisin ja lomalla. Muu aika kerätään rahaa siihen, että voi elää nämä loput päivät vuodesta.
Oma elämäni on tällä hetkellä jo sellaista, jota johdan itse. Määrittelen omat aikatauluni ja pääosin koostan päiväni ja viikkoni asioista, jotka ovat arvomaailmani määrittämiä. Arvostan todella korkealle terveyttä, hyvinvointia, perhettä, ystäviä ja vapautta. Kuinka voisin siis antaa jonkin niin loppujen lopuksi merkityksettömän asian kuin toimeentulon pakosta tehtävän työn rajoittaa arvojeni toteutumista? Joskus ajattelin, että tällainen tilanne vaatii taloudellisen turvan ja selvät sävelet tulevaisuuteen, jotta uskaltaa heittäytyä ja elää kuten toivoo - poistua oravanpyörästä. Kun olin viimeisen 1,5 vuotta alkanut potea ahdistusta sunnuntai-iltana alkavasta arkiviikosta, tajusin ettei kyse ole luokkaeroista, etuoikeutetusta asemasta tai muustakaan, jolla saisin vieritettyä syyn omasta huonosta tilanteestani vaikkapa yhteiskunnalle. Kyse oli valinnasta ja on sitä aina - valitsetko jättäytyä epämieluisaan tilanteeseen vai haetko aktiivisesti muutosta. Mitä ikinä tuo muutos tarkoittaakin, kulje sitä kohti itsesi vuoksi. Ota vastuu omasta elämästäsi, äläkä anna muiden sanella kuinka sinä aikasi käytät, jos se ei ole sinulle mieluisaa. Äläkä anna kenenkään pakottaa sinua toimimaan arvojesi vastaisesti, sillä se aiheuttaa meissä ihmisissä vastarintaa ja voi lopulta johtaa katkeroitumisen kautta pahimpaan: tyytymiseen ja unelmien taakse jättämiseen. Onhan eri asia olla tyytyväinen, kuin tyytyä. Olen aiheen suhteen intohimoinen ja varmasti siitä syystä olemmekin koulutiimillä alkaneet konseptoida liikeideaa, joka on arvopohjaisen tavoite- ja motivaatiovalmennuksen luominen. Sekä omani että tiimimme tavoite on saada jokaiselle rohkeus tavoitella parasta mahdollista elämää omiin arvoihinsa perustuen ja mistään luopumatta. Tulevaisuuden työelämä ei saa olla väkisin puurtamista rahan vuoksi ja lomaa odotellen, vaan on pakko olla toinen mahdollisuus. Me haluamme olla mukana luomassa sitä toista mahdollisuutta.
Koen tietenkin olevani onnekas, kun minulla on mahdollisuus sopia aikatauluni haluamallani tavalla ja muokata viikkoani kuten itse tahdon. En kuitenkaan ajattele sen olevan etuoikeus, vaan se on oman elämäni muutosprosessin tuoma lopputulos, johon olen aktiivisesti pyrkinyt. Ja ei, edelleenkään minulla ei ole taloudellista turvallisuutta, mutta itselleni onnea tuovat asiat ovat niin kaukana rahasta, ettei tarvitse miettiä kumpi painaa vaakakupissa enemmän. Päinvastoinhan luovuin taloudellisesta turvallisuudesta, jotta mahdollistin muutoksen. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus viettää parhaiden ystävieni kanssa päivä Helsingissä, kaikkien kolmen aikataulut yhteen sovittaen arkipäivä oli näillä näkymin ainoa mahdollisuus. Ja tarvitsiko kauaa miettiä pidänkö tiistain vapaana, vaikka se tarkoitti seuraavalle päivälle 13 tuntia töitä? Ei, ei hetkeäkään. Ystävien kanssa oleminen antaa itselleni niin paljon, että valinta on naurettavan helppo. Päivä näiden kahden supernaisen kanssa antoi voimaa ja uskoa itseen niin paljon! Heillä ja toivottavasti meillä on uskomaton kyky kuunnella ja kunnioittaa toisiamme ja voin varmasti puhua kaikkien puolesta sanoessani, että arvostamme toisiamme aivan mielettömän korkealle. Se tapa millä olemme yhdessä, on sitä mitä ystävyys merkitsee minulle; aitoa kiinnostusta, uskoa, herkkyyttä ja loppumatonta kannustusta toisten tavoitteiden tukemiseen. Vaikka kaikki kai tykkäävät lopulta puhua itsestään, on meidän yhdessä ollessa aina tärkeintä kuunteleminen ja kiinnostus toisten elämään - eikä niitä asioita kysytä vain muodollisuudesta vaan siksi, että toiset ovat tärkeimpiä.
Jos siis aamu alkaa juoksulenkillä ja joogalla, jatkuu nostalgisella Onnibus-kyydillä Helsinkiin KUUMAN brunssiin, sieltä puistoon auringonpaisteeseen höpisemään ja takaisin tullessa kotona odottaa lämmin sauna ja avopuoliso, voiko täydellisempää olla? Minulle ei, nimittäin nämä ovat niitä asioita, joista koostuu oma täydellinen päiväni <3 Välillä ihmettelen miten jaksan innostua aina yhtä paljon siitä, että löydän paikan, josta saa hyvää ja terveellistä ruokaa. Toisaalta innostun kaikesta hyvästä ruuasta. Toisaalta itseni miellyttäminen on siis aika helppoa. Mutta olihan tuo Kuuman all day breakfast oikeesti 5/5.
- Marianne
Kommentit
Lähetä kommentti