Nimesin blogini sukunimestäni johtaen ja nimeksi valikoitui murroksia ja läpimurtoja. Ajattelin näiden kuvaavan hyvin vaiheitani opiskeluni aikana, sillä mukaan mahtuu varmasti alamäkiä, mutta toivon mukaan lopulta myös jokin henkilökohtaiseen läpimurtoon rinnastettava havainto tai löytö. Tällä hetkellä elän kyllä hyvin vahvasti murrosvaihetta, eikä tällä erää läpimurtoa ole havaittavissa. Lähdin uuteen vuoteen tavoitteet korkealla ja intoa pinkeänä, mutta siitä huolimatta tämä alkuvuosi on tuntunut opintojen suhteen todella nihkeältä. En oikein jaksa innostua mistään ja matkan sijaan haluaisin jo nauttia päämäärästä - jota en ole itselleni määritellyt. Näillä havainnoilla ei kai ihmekään, että turhauttaa? Haluan olla jossain mitä en osaa pukea sanoiksi, joten on kai melko hankalaa asettaa askeleita sinne päästäkseni.
Vuosi ei kuitenkaan ole lähtenyt liikkeelle niin, ettei olisi projekteja, joiden parissa työskennellä. Viime syksynä teimme Keulink Oy:lle rekrytointitapahtuman kontaktit ja olimme mukana järjestämässä tapahtumaa - nyt saimme kyseisen projektin uudelleen hoidettavaksemme ja tällä kertaa mukana on myös kaksi kouluissa järjestettävää työllistymistapahtumaa. Uutta ja haastavaa on siis kyllä meneillään, joten kyse ei ole siitäkään. Lisäksi suunnittelemme muutaman hengen naisvoimalla omaa elämänhallinnan tuotettamme, jonka hahmotteleminen ja tekeminen on todella mieluisaa. Pajatunnit ovat mielenkiintoisia, mutta en saa niissä itsestäni juuri mitään irti. Tuntuu, ettei ole mitään annettavaa, vaikka en yleisesti ole kovin hiljainen. Viimeaikaisesta kirjoitustahdistanikin voi päätellä tämän taantumavaiheen. En siis oikein osaa edes pukea sanoiksi mitä kaipaan tai mitä minulta nyt puuttuu. Luulen, että se liittyy vahvasti muutokseen; johonkin sellaiseen joka vaatii minulta suurta rohkeutta, poistumista turvalliselta alueelta. Jostain syystä siihen ei nyt riitä se mitä olen tekemässä. Näitä asioita pohtiessani olen miettinyt kahta suurta mahdollista muutoskohdetta elämässäni ja ne saavat minulle jännityksen tunteen mahanpohjaan sekä innostuksen - siis juuri sen mikä on puuttunut tältä vuodelta. Näiden asioiden varmistuttua kirjoitan niistä varmasti enemmän, mahdollinen pettymys on syy sille, etten halua raottaa näitä vielä tämän enempää.
Koulussamme paljon viljelty, huumoriakin osakseen saanut sanonta "Luota prosessiin." on varmasti juuri se mitä itseni tulisi nyt tehdä. Yrittää elää hetkessä, nauttia matkasta, kokeilla asioita ja luottaa siihen, että palkinto seisoo lopussa. Kuulostaa hienolta suunnitelmalta, mutta toteutus on niin pirun vaikeaa. Suorittajana sitä havittelee jo seuraavaa määränpäätä ja kun sitä ei ole, ollaan eksyksissä. Pitäisi tietää jo mihin aikansa käyttää ensi viikolla ja mikä minusta tulee isona. Mutta kun en tiedä. Parempi olisi, kun en käyttäisi energiaa sen pohtimiseen, sillä vastaus tuskin löytyy väkisin vääntämällä.
Huvittavaa on myös se, että kaikki muut elämän osa-alueet opiskelua lukuun ottamatta, ovat alkaneet suurella innolla ja tekemisen meiningillä. Liikunta maistuu, on energiaa ja olen viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa. Parisuhteessa on kaikki hyvin ja toisen seura on parasta. Syy tähän murrokseen ei siis varmasti ole olosuhteissa, vaan ehkä pikemminkin siinä, että olen tullut sokeaksi näille olosuhteille. Elän jo tulevaisuutta, vaikka nykyhetkikin on elämättä. Ainoa ohje, jonka osaan itselleni tässä vaiheessa antaa on juurikin tuo kliseinen, mutta ah niin pätevä: luota prosessiin. Ja sillä aikaa nauti olosuhteista - talvesta, ystävistä, perheestä, liikunnasta, ruuasta... asioista, jotka ovat tässä ja nyt ja tekevät onnelliseksi.
- Marianne
Kommentit
Lähetä kommentti