Promoa ja Pop up- järjestelyitä


Olimme viime viikon lauantaina Lempäälän Ideaparkissa promohommissa Above Snakes- projektiimme liittyen. Tarkoituksena oli siis tuoda tuotteet ihmisten nähtäville, jotta niihin saisi kosketusta ja brändi tulisi tietoisuuteen. Lauantai oli pyhäinpäivä ja ihmisiä oli todella paljon liikkeellä. Olen itse ollut pankkihommien kautta paljon messuilla ja standia pitämässä, joten tämän kaltainen työ on tuttua. Toki messuilla tilanne on todella erilainen, kun ihmiset tulevat paikalle tarkoituksenaan kierellä messuosastoja, nyt houkuttelimme heitä ostosten lomassa tutustumaan tuotteisiimme. Kaikkia tämä ei tietenkään innosta ja tärkeää onkin kohteliaasti ymmärtää väistyä siinä vaiheessa, kun näkee ihmisellä olevan muut intressit. Paikallemme pysähtyi kuitenkin paljon ihmisiä ja saimme mielipiteitä tuotteista; on aina helpompaa tehdä ostopäätös kun tuotetta on päässyt hypistelemään. Hiusvahassa on myös ihana viski-vaniljan tuoksu, joka ei tietenkään välity verkkokaupan kautta.. Saimme osastomme näyttämään todella houkuttelevalta; olihan mukanamme erittäin hyvän visuaalisen silmän omaava Jenni. Promohommat olivat pitkästä aikaa oikein mukavaa ja meillä oli hyvä porukka kasassa, joten homma sujui hienosti!







Pop up storen valmistelu on kovaa vauhtia käynnissä ja siihen meneekin tällä hetkellä kaikki aika mikä jää jäljelle muiden kouluhommien jälkeen. Olemme aloittaneet markkinoinnin sosiaalisessa mediassa Facebookissa https://www.facebook.com/events/1991443684468954/  ja Instagramissa @centreofdesignandart. Käykää ihmeessä ottamassa kanavat seurantaan, paljon huikeita osallistujia on jo nähtävillä! Pohdimme juuri Annan kanssa yksi päivä, kun työnteko venyi jälleen pitkälle iltaan, että on tämä vaan yksi hienoimmista asioista mitä olemme pienen elämämme aikana saaneet aikaan työn osalta. Olemme lounaspöydässä lähteneestä ideasta rakentaneet hienon tapahtuman, saaneet mahtavia yrityksiä siihen mukaan, hoitaneet markkinointia (suurella avustuksella) ja osanneet ottaa huomioon kaikenlaisia pieniä seikkoja, jota tapahtuman onnistuminen vaatii. Tämänkin kaltaisen tapahtuman järjestämisessä on yllättävän paljon asioita, joita ei ensisilmäyksellä tule ajatelleeksi; esillepanon suunnittelu, Teosto-maksut, rahaliikenteen hoitaminen, myyntisopimusten tekeminen, vakuutusten miettiminen.. Kyllä tässä on kahden naisen päät olleet melko pyörällä, mutta vitsit että olen meistä ylpeä! Tuntuu uskomattomalta nähdä toisen aito onni tehdystä työstä ja jakaa onnistumiset ja epätoivon hetket toisen kanssa. Uskon, että kaikki jotka meitä livenä näkevät tuolla akatemialla, ovat todella ihmeissään, että olemme kaiken tämän saaneet aikaiseksi.. Sitä sarkasmin ja itseironian määrää, joka tuolla työpöydissä lentelee meidän välillä... on varmasti vaikea välillä erottaa olemmeko todella ystäviä vai onko meneillään stand up- show roast-twistillä. Mutta kyllä olemme ystäviä, niin hyviä että toisen seurassa voi olla oma typerä itsensä ja siihen saa jopa kannatusta toisen (lähes) yhtä typerästä ulosannista. Tämä jos joku tuo onnellisuutta! Kyllä huumori tuo elämään niin paljon sisältöä, ettei siitä ole valmis luopumaan. Tämä viikko tuleekin olemaan kunnon rutistus, sillä Pop up store aukeaa ensi lauantaina!



Jotta pääsisin ottamaan kaiken irti Proakatemia-ajastani ja haastamaan itseäni luoden mahdollisuudet sille paljon puhumalleni kasvamiselle, otin vastaan myös juontajan pestin tulevassa 24H- tapahtumassa. Tapahtumassa oikeat yritykset antavat toimeksiannot Proakatemian tiimeille ja heillä on 24 tuntia aikaa toteuttaa ne luoden valmis ratkaisu yritykselle esiteltäväksi. Tämä tapahtuma on siis kaksipäiväinen, joista ensimmäisenä 14.11 toimeksiannot julkaistaan ja tiimit alkavat työskennellä niitä toteuttaakseen ja 15.11 on toimeksiantojen purku, jossa esitellään ratkaisut. Olen todella kova jännittämään esiintymistä ja se on minulle ehdottomasti epämukavuusaluetta. Juuri näistä syistä haluan tätä ominaisuutta itsessäni kehittää ja sehän ei oikein onnistu kuin harjoittelemalla. Sen vuoksi halusin tarttua tähän haasteeseen! Vaikka sitten jalat krampaten aion yrittää parhaani tuon juonnon läpiviemiseksi kunnialla; onhan yleisössä yrittäjiä ja proakatemialaisia suoritustani katsomassa. Uskon rohkeuden olevan osittain myös päätös; jos haluaa muutosta, on pakko luopua jostakin. Juontamiseen lähtiessäni luovun varmuudesta ja mukavuudesta (katsomossa istumisesta), jotta voin muuttaa esiintymispelkoani edes vähän kerrallaan. Esiintyminen on suuri osa nykypäivän työelämää ja haluan itsekin edetä taitavaksi ja varmaksi esiintyjäksi. Tässä siis askel sitä tavoitetta kohti!


- Marianne


Kommentit

  1. Ihan huikea postaus, paljon olet kyllä lyhyessä ajassa saanut aikaan! Tuollainen halu kehittyä, mikä sulla on, vie sut varmasti ihan todella pitkälle elämässä! :) vedit 24H juonnon ihan loistavasti, 5/5 suoritus! Ja hirmuisesti tsemppiä Pop Upiin, tuun sit moikkailemaan ja kuvailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Jenni! <3 Olet niin ihana ja inspiroiva ihminen!

      Poista

Lähetä kommentti