Projektikuulumisia





Ajattelin nyt vähän käydä läpi minkälaisia projekteja on ollut ja menossa, kun Proakatemia-aikaa on takana reilu pari kuukautta. Koulun arkea on todella vaikea kuvailla niin, että osaisi antaa kuvan "normaalista" viikosta, sillä nuo viikot ovat jokaisella erilaisia. Opetusohjelmaamme kuuluu siis varsinaista ohjattua opetusta 8 tuntia viikossa; nämä ovat niin sanottuja pajatunteja 2 x 4 tuntia. Pajatunnit pidetään oman tiimin kesken ja niissä on useimmiten ennalta määritelty aihe. Aiheen pohjalta joku tai jotkut vetävät pajan muulle tiimille, niin että he ovat sen rakenteen, sisällön ja tavoitteet etukäteen suunnitelleet. Tunneilla on mukana tiimin valmentaja, joka osallistuu myös jonkin verran keskusteluun ja tarvittaessa ohjaa takaisin raiteille, mikäli alkaa tulla suurta rönsyilyä aiheen vierestä. Pajojemme aiheita ovat tähän mennessä olleet esimerkiksi myynti, projektinhallinta, ideointi, arvot... Nämä ovat hyviä paikkoja jakaa jo olemassa olevaa osaamista tai hankkia sitä aivan uudesta, itseään kiinnostavasta aiheesta. Proakatemialla kannustetaan paljon lukemiseen ja se on myös osa opintoja - tätä kannattaakin hyödyntää myös projekteissa, kun jokin asia vaatii parempaa perehtymistä ennen toteutusta. Kirjojen lukeminen on osana jokaista viikkoa ja ne ovatkin minulle keino sekä inspiroitumiseen että rauhoittumiseen.

Pajatunteja lukuun ottamatta oman työviikon aikataulutus ja sisältö on jokaisesta itsestä riippuvainen. Päivien pituus saattaa vaihdella hyvinkin paljon; toisinaan tehdään projektia kellon ympäri ja toisinaan ollaan akatemialla muutama tunti ja loput päivästä voi tehdä etänä keskittyen henkilökohtaisiin tavoitteisiinsa, esimerkiksi lukemiseen tai kirjoittamiseen. Olen itse hoitanut myös projekteja paljon kotoa käsin, vaikkapa soittohommaa saan paremmin tehtyä kotona rauhassa. On todella erilaisia tapoja tehdä töitä ja niitä on onneksi täysi vapaus mahdollistaa itselle sopivimmalla tavalla. Itse koulussa paikan päällä oleminen ei määrittele sitä, kuinka paljon työskentelet opintojen eteen.




Ensimmäinen projektini oli toisen opiskelukaverini kanssa toteutettu rekrytointitapahtuma, jonka saimme toimeksiantona Kehittämisyhtiö Keulinkilta. Kyseessä oli Keuruulla järjestettävä rekrytointitapahtuma, jossa lähiseudun yritysten ja työnhakijoiden oli mahdollista kohdata. Tehtävänämme oli kontaktoida yrityksiä meille annetun listan mukaisesti, kartoittaa heidän tilanteensa avoimien työpaikkojen osalta ja saada heitä mukaan tapahtumaan joko paikan päälle tai ainakin ilmoittamaan avoimet työpaikat, joihin voi hakea tapahtumassa. Kontakteja oli vajaa 200 molemmille läpikäytävänä, joten jos oli pienikin kammo soitteluun, niin siitä kyllä pääsi nopeasti eroon! Itse olen pankkihommissa tottunut puhelimella kontaktointiin, joten suurta kynnystä homman aloittamiseen ei ollut. Projektin toteuttamiseen meni kuitenkin jonkin verran aikaa, sillä soittoja oli niin paljon ja tietenkään kaikkia ei saanut kiinni ensimmäisellä yrityksellä. Soittelu on myös sellaista hommaa, että itse en pysty muutamaa tuntia enempää kerralla sitä tekemään, vaan sitten aivot kaipaavat jo hetken lepoa, jotta laatu pysyy hyvänä. Aloitimme toteutuksen hyvissä ajoin, joten kiirettä projektin läpiviemiseen ei tullut. Onnistuimme hienosti ja ylitimme meille annetun tavoitteen avoimien työpaikkojen ilmoitusmäärässä. Lisäksi projektiin kuului paikalla olo itse tapahtumassa, joka oli 30.10. Siellä autoimme tapahtuman kasaamisessa, otimme osallistujat vastaan ja pyrimme muutenkin koordinoimaan ihmisiä oikeille paikoilleen sekä vastailemaan kysymyksiin. Meiltä odotettiin myös kehitysehdotuksia seuraavaa rekrytointitapahtumaa varten ja niitä keräilimmekin sitten raportiksi kotimatkan aikana. Kaiken kaikkiaan onnistunut tapahtuma ja projekti kokonaisuudessaan! Toivon mukaan pääsemme mukaan toteuttamaan myös seuraavaa vastaavaa tapahtumaa, joka järjestetään ensi keväänä.

Olen mukana myös pidempiaikaisessa projektissa, jossa toteutamme muutaman hengen voimin markkinointia ja myyntiä Above Snakes -nimiselle brändille. Kyseessä on kotimainen, laadukas, miehille suunnattu tuotepaketti, johon sisältyy raakanahkavyö, -lompakko ja hiusvaha. Kokonaisuus myydään kauniissa puisessa laatikossa, joten tuote on erinomainen lahjaidea. Oma vastuualueeni projektissa on markkinointi ja sen eteen tulee tehtyä töitä erityisesti Facebookin ja Instagramin kautta. Tästä saa paljon oppia yritysmarkkinointiin sosiaalisessa mediassa ja sitä on mutkatonta lähteä toteuttamaan valmiin tuotepaketin ansiosta. Työparini on kokeneempi sosiaalisen median käyttäjä, joten häneltä saamani opit ovat myös korvaamattomia. Toteutimme tätä varten myös videosarjan, jonka julkaisemme myöhemmässä vaiheessa. Vaikka markkinointi onkin päävastuualueeni, niin varmasti tässä projektissa pääsen tekemään myös myyntiä ja esimerkiksi neuvottelemaan jälleenmyyjien kanssa. Tulevana lauantaina olemme myös esittelemässä tuotteita Lempäälän Ideaparkissa!

Suurin ja aikaavievin projektini on tällä hetkellä aiemmin mainitsemani Pop up -projekti. Olemme kahden naisen voimin suunnitelleet ja toteuttaneet alusta alkaen tämän tapahtuman, joka kantaa nyt nimeä Centre of Design and Art Pop up store. Olemme kiinnostuneita muodista ja kotimaisuus sekä yrittäjyys ovat meille molemmille tärkeitä arvoja. Halusimme yhdistää nämä asiat projektiksi ja idea pop upista sai heti molempien mielenkiinnon heräämään! Sitten aloimme soitella valitsemiimme yrityksiin ja sopia aikoja yritysvierailuille kuullaksemme tarinoita toiminnan takana ja samalla alustimme jo ideaamme järjestää Tampereella Pop up, johon tulisi nimenomaan suomalaista designia. Yritysvierailut olivat toinen toistaan inspiroivampia ja voi että mitä voimanaisia meillä täällä Suomessa onkaan! Ulospäin näkyy upeat liikkeet kauniilla tuotteilla ja mahtavalla energialla, jonka voi aistia jo ulko-ovesta sisään astellessaan. Kaiken takana on kuitenkin mieletön työ ja tällä alalla sen pitää todella olla intohimo. Ajatus siitä, että saa tehdä juuri sitä haluaa ja mistä eniten nauttii, on mieletön! Tapaamisista inspiroituneina aloimme metsästää liiketilaa Tampereen keskustasta ja lopulta sellaisen löysimmekin. Nimet paperiin ja peukut pystyyn, että saadaan mahdollisimman monta osallistujaa - onneksemme myös saimme. Emme malta odottaa, että saamme paljastaa lisää tapahtumasta! Olemme suunnitelleet siihen markkinoinnin, jossa tiedotus tapahtuu vähän kerrallaan aina avajaisiin asti. Pop up store aukeaa 18.11 ja kestää aina 26.11 asti. Mukana on mahtavia suomalaisia yrityksiä, upeaa laadukasta designia ja tietenkin kaksi innokasta yrittäjäopiskelijaa pitämässä puotia auki. Raotan lisätietoja tästä aina sitä mukaa, kun aikataulu etenee!

Itselläni on tavoitteena jatkuvasti haastaa itseäni, jotta sekä henkinen että ammatillinen kasvu mahdollistuvat. Haluan kokeilla rohkeasti itseäni kiinnostavia asioita, huolimatta siitä onnistuvatko ne vai meneekö kokeilu penkin alle. Epäonnistumisista kuitenkin oppii usein enemmän kuin onnistumisista, eikä niitä todellakaan tulisi pelätä. Tällä hetkellä teen sellaisia asioita, joista nautin ja jotka saavat minut lähtemään motivoituneena jokaiseen päivään. Ensimmäinen syksy menee usein paikkaansa hakiessa ja totutellessa opetuskäytäntöön, joten olen todella iloinen että olen jo mukana näin hienoissa projekteissa! Olen tekijä ja turhaudunkin helposti, ellen pääse tekemään jotakin, jonka koen hyödylliseksi, haastavaksi ja mielenkiintoiseksi. Siinä vaiheessa, kun ymmärtää että kaikki on kiinni itsestä - kirjaimellisesti - on mikä vain mahdollista. Onnekseni tajusin tämän jo näin varhaisessa vaiheessa; on täysin itsestäni kiinni mitä saavutan tämän 2,5 vuoden aikana vai saavutanko mitään.


"Monet sanovat, että heiltä puuttuu rohkeutta. Näin he antavat itselleen luvan olla tekemättä sitä, mitä heidän pitäisi tehdä." - Tommy Hellsten

- Marianne

Kommentit